Nexamed tehostamassa kotipalvelujen tuotantoa ja hallintaa Tampereella
Julkaistu 20.04.2010
Nexamedin toimittamaa Kotipalvelujen ohjausjärjestelmää on laajennettu Tampereen Kotitorissa sähköiseksi markkinapaikaksi. Vastikään lanseerattu laajennus kulkee nimellä eKotitori, joka perustuu Nexamedin eKilpailutus –ohjelmistoon.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että
kunnallisten palvelujen lisäksi asiakkaat voivat nyt hakea palvelusta
yksityisten, yhdistysten ja säätiöiden kotiin tuotettavia palveluita,
palveluntuottajien tietoja sekä vertailla laatutietoja ja hintoja.
Lisäksi palvelun tuottajien kilpailuttaminen, laatuakkreditointi ja
sopimuksien hallinta tapahtuu sähköisesti, mikä tehostaa palvelujen
tuotannon hallinnointia ja lisää läpinäkyvyyttä.
eKotitorin tavoitteena on kerätä yhteen
palveluportaaliin kaikki Tampereen alueen yksityiset ja kolmannen
sektorin palveluntuottajat. Kotitorissa asiakkaita neuvotaan
palveluista eKotitorin sähköisessä portaalissa. eKotitori helpottaa
palveluvaihtoehtojen hakemista, vertailua ja hankintaa.
”Aloitusvaiheessa palvelun tuottajia on
rekisteröitynyt palveluun noin 40, mutta uskomme määrän kasvavan tästä
voimakkaasti kunhan toimittajat tottuvat sähköiseen asiointiin ja
näkevät hyödyt”, kommentoi Nexamedin toimitusjohtaja Veli-Matti
Pietilä. ”Lisäksi eKotitori edustaa uutta ajattelua julkisissa
hankinnoissa ja palvelun tuotannon prosessien hallinnassa.
Läpinäkyvyyttä ja joustavuutta tuo se, että palvelun tuottajien hinnat
ja laatukriteerit ovat kaikkien nähtävillä ja hinnat voivat muuttua
kilpailutilanteen, eli kysynnän ja tarjonnan muuttuessa, ihan kuin
missä tahansa verkkopalvelussa. Julkiset hankintakäytännöt ovat juuri
muuttumassa. Juuri joustavuutta ja läpinäkyvyyttä haetaan hankintalain
uudistamisella. Uusi hankintalaki, joka on jo eduskunnan käsittelyssä,
tulee mm. määrittelemään sähköisen huutokaupan ja dynaamisen hankinnan.
Haluamme olla näissä asioissa edelläkävijä”, kertoo Pietilä.
”Lisäksi eKotitori on myös
malliesimerkki siitä, miten sähköisellä asioinnilla ja tiedon
hallinnalla voidaan tehostaa myös julkisia prosesseja, kunhan vaan
uudet toimintamallit ja prosessit määritellään ensin kunnolla. Ihan
samalla tavalla kuin muilla aloilla on tehty, esim. pankkisektorilla”,
toteaa Pietilä.
Kotitorin tavoitteena on parantaa
asiakaspalvelua, kehittää kotihoidon palvelujen laatua, vaikuttavuutta
sekä tehostaa palvelutuotannon toimintamalleja. Kotitorista vastaa
Mawell Care Oy, joka valittiin syksyllä 2009 kilpailutuksen jälkeen
palveluintegraattoriksi. Palveluntuottajien verkoston hallinta ja
toiminnanohjaus tapahtuu Nexamedin kehittämän eManagement-järjestelmän
avulla.
Nexamed on prosessien ja logistiikan
kehittämiseen erikoistunut yhtiö, jonka päätoimiala on terveys- ja
sosiaalisektori. Keskitymme prosessien optimointiin ja sähköisiin
logistiikkaratkaisuihin. Yrityksellä on toimipisteet Helsingissä ja
Oulussa.
Mawell Care on Pohjoismaiden johtava
palveluntuottaja terveydenhuollon eServices ratkaisuissa. Yhtiön
tuottamat contact center-, internet- ja e-konsultaatiopalvelut
mahdollistavat palvelut ajasta ja paikasta riippumattomasti.
Tavoitteemme on parantaa terveydenhuollon ja sosiaalitoimen
asiakaspalvelujen laatua, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta
kehittämällä palveluntuottamisen rakenteita ja prosesseja. Mawell Care
on Mawell Oy:n tytäryhtiö.
Lisätietoja: Nexamed, toimitusjohtaja
Veli-Matti Pietilä, p. 050 543 4192